Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa

Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa – Tapio Puolimatka – 15€

Puolimatka avaa lukijalle Kristuksen evankeliumin vaikutusta kulttuurimme kehitykseen. Vertailukohtina hän käyttää ateistista ja agnostista naturalismia sekä islamia. Opiskellessaan Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa 1980-luvulla Puolimatka tutustui juutalaiseen ja islamilaiseen kulttuuriin. Teoksessa huomion keskipisteenä on Kristuksen lunastava voima. Katumuksella on kulttuuria uudistava voima. Tapio Puolimatka on kasvatuksen teorian ja tradition professori Jyväskylän yliopistossa. Hänen erityisalaansa ovat tieteenfilosofia ja kasvatusfilosofia.

Seuraavassa loppusanat Miikka Niirasen kirjatarkastelusta Areiopagi-sivustolta.

Onko kristillinen usko kantanut kulttuurisesti parempaa hedelmää kuin kirjassa käsitellyt verrokit, islam ja naturalismi? Siltä vaikuttaa. Vaikka kysymyksiä jää edelleen avoimeksi, näytöt varsinkin islamia vastaan ovat musertavat. Naturalismi kulttuurisena voimana pärjää nähdäkseni vertailussa hieman paremmin, mutta kuten kirjassakin sivu sivulta käy vähitellen ilmi, näin on useimmiten silloin, kun se lainaa kristinuskolta oikeutuksen vaikkapa universaalille etiikalle tai tulkitsee materialistisesti uudelleen kristillisen teologian inspiroiman mekanistisen filosofian.

Suurin yksittäinen tekijä ei kuitenkaan ole islamin tai naturalismin suoranainen epäonnistuminen, vaan kristinuskon onnistuminen. Jos kirjassa murretut myytit pysyvät murrettuina, kristillisellä uskolla on yksinkertaisesti enemmän historiallista dataa puolellaan. Mitä tämä merkitsee katsomusten totuusväitteiden kannalta, onkin jo laajempi kysymys, johon tässä arviossa en puutu.

Kaiken kaikkiaan toivon, että teos huomioidaan laajasti. Sen sanoma ei rajoitu vain tieteenfilosofiaan, vaan on relevantti hyvin monenlaisille yleisöille: poliitikoille, ihmisoikeuksien puolustajille, lääkäreille, historiantutkijoille, opettajille ja tietysti aivan tavallisille ihmisille. Suomeksi tällaisia on harvassa.

– Miikka Niiranen

Miikka on diplomi-insinööri ja Areiopagi-verkkolehden päätoimittaja.

 

Tilaa tämä kirja jättämällä kommenttiosioon postitustiedot. Postituskulut lisätään.
Voit myös tilata soittamalla 0440 772 233 tai lähettämällä sähköpostia hannu.halonen@concordia.fi tai lutherdivari@gmail.com

Yksi vastaus artikkeliin ”Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa – Tapio Puolimatka – 15€”

  1. Niiraselle totean että ihmisen perimä ei yksin määrää proteiineja koska ihmisessä on geenejä 23000 ja ihmisessä on bakteereja 10 kertaa solujen määrä eli bakteerien geenejä on ihmisessä 8–9 miljoonaa ja bakteerit lainaavat geenejäkin eli Luomispäivä-sana voikin tarkoittaa aikajaksookin ja sillai se sopii evoluutionkertomukseen.
    Mooses kertoi luomiskertomuksessa ihan oikein , että ensin oli Valo ja vasta sitten kun avaruus synty, niin siellä sitten synty aurinko ja tähdet. Taivaankansi Moosekselle tarkoittaa ilmakehää, jonka molemmin puolin on nykysinkin vettä avaruudessa ja maassa ja maan uumenissakin. Jos googlaa sanalla avaruuden vedet, löytää kertomuksia vesistä avaruudessa jne. Aurinko oli Valo jälkeen ensi ja sitten vasta kasvit, koska kasvit ovat syntyneet vedessä viherlevistä käsin. Muuten Mooseksen viide ja kuudes päivä onkin ihan kohdallaan. Valo on fotoni,joka kuljettaa sähkömagneettistä energiaa ja silla on tehty avaruus, aika ja näkyvä aine. Sen sijaan Kolminaisuus käsite sopiikin pimeän aineen puolelle ja energian, koska pimeä aina on läpinäkyvää ja sitä on 27 % universumissa ja pimeää energiaa on 68 %. Näkyvää ainetta on vain 5 % universumissa Nobelin miehen mukaan 2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *